Moikka kaikille !
Nyt on vihdoin tullut kauan odotettu kesä suomeen, ja kausi Suomessakin voi alkaa. Olin pari päivää Ruotsissa EM- leirillä. Tutustuttiin Linköpingin kenttään ja harjoiteltiin. Ainoa mikä harmittaa on se, että Cocovin team-päivät jäi väliin ja erinomainen tilaisuus NLP -valmennuksessa sen myötä. Ehkä seuraavalla kerralla sitten pääsee mukaan… Uskon että meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa EM -kisat, hyvä joukkue kasassa ja voitontahto on kova ! Suomessa kisakausi alkaa viikon päästä Lohjalla pelattavalla Finnish Tourin osakilpailulla.
Koulussa vielä painetaan viimeinen koeviikko läpi, ja sitten on ensimmäinen lukiovuosi ohi!
Kokeisiin lukeminen vie aika paljon energiaa ja suoraan sanottuna häiritsee golfiin keskittymistä, mutta pitää vain jaksaa vielä pari päivää:)
Kuva Linköpingin 18.väylältä, 330m Par-4
Jenna
Psyllium on ravintokuitua, joka puhdistaa elimistöä (kauniisti sanottuna). Itse olen tavannut lisätä VÄHÄN jauhetta aamupalapuurooni ja tarvittaessa muihinkin päivän aterioihin, mikäli vatsan toiminta ei ole optimaalista. Psylliumia käytettäessä täytyy muistaa juoda paljon vettä, sillä kuidut sitovat itseensä nestettä. On myös täysin järkeenkäypää, että runsas veden nauttiminen yhdessä kuituvalmisteen kanssa edistää tuotteen toimivuutta (=kuonan posto suolen seinämistä). Tästä lähin siis, mikäli kärsit vatsan ongelmista koita psylliumia ennen kuin kurvaat apteekkiin tai lekurille.
Eron huomaa yleensä nopeasti ja tuote on varmasti toimiva, joten kannattaa olla varovainen annostuksen kanssa. Annostussuositus on noin 1rkl/pvä ympäri vuoden tai kuurina. Itse ripottelen psylliumia runsaaseen veteen, valmiiksi keitetyn puuroni sekaan ja sekoitan hyvin. Koostumuksesta tulee sitkeää ja notkeaa massaa. Psyllium sopii erityisen hyvin taikinamaisiin ruokiin ja toimii hyvin “turvottajana” esimerkiksi kakkupohjissa tai muissa vastaavissa.
Voitte tehdä kaverille kiusaa ja lisätä reilulla kädellä psylliumia hänen ruokaansa. Ei vaiskaan! Ehdotan, että aloitat psylliumin käytön pienestä annoksesta ja lisään pikkuhiljaa. Löydät varmasti itsellesi toimivan annoskoon.
Lauantaina oli vihdoin CocoVi urheilijoiden tiimipäivä, jota olin odottanut pitkään. Mukana olivat itseni lisäksi Elsa, Janni, Anne, Eve, Sami, Joni ja Rami. Kuvia oli napsimassa Tommi Mankki.
Aiheena oli henkinen valmennus ja kouluttajana toimi aivan mahtava Ilkka Rajala. Kyse oli siis NLP Akatemian koulutuksesta, jonka sisällöstä sinänsä on hyvin vaikea alkaa selittämään sen tarkemmin, koska oivallukset olivat varmasti meillä jokaisella niin subjektiivisia… Kuulin, opin ja näin yhden päivän aikana enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Erityisesti opin oman mieleni ja omien ajatusteni hallinnasta. Ilkka kertoi aiheesta todella tyhjentävästi ja teimme myös useita käytännönharjoituksia, jotka konkretisoivat koko hommaa erittäin hyvin.
Esimerkkinä eräs muistamiseen liittyvä harjoitus:
Kaikki onnistuivat harjoituksessa, vaikka aluksi itseäni ainakin epäilytti vahvasti oma muistamiseni. En ole koskaan väittänyt olevani huonomuistinen (päinvastoin), mutta silti epämääräinen lista mitä kummallisimpia sanoja tuntui todella haastavalta. Loppujen lopuksi listan muistaminen oli niin helppoa! Eilen täytyi yrittää muistanko yhä Even minulle listaamat sanat ja kyllähän ne tulivat kuin tykin suusta.
Käykää ihmeessä tutustumassa NLP Akatemiaan ja Ilkka Rajalaan http://www.nlp-akatemia.fi/ !!!
Henkilökohtaisesti pystyin käymään koulutuksessa opittujen asioiden avulla läpi pettymyksiäni, opin rentoutumaan, musitamaan, keskittymään ja hallitsemaan erityisesti negatiivisia tunteitani. On tehnyt mieli kertoa jokaiselle vastaantulevalle uusia ahaa-elämyksiäni, mutta parempi, että tutustutte itse aiheeseen. En todellakaan usko höpöhöpö-juttuihin, joten nämä opit ovat täysin toimivia. Näin ja koin sen itse. Kysyin Ilkalta esimerkiksi paniikkihäiriön tai masennuksen hoitamisesta ja hän vastasi kutakuinkin näin:
“NLP™:n avulla on mahdollista lyhyessä ajassa ratkaista ongelmia ja saavuttaa pysyviä tuloksia. Monet ongelmat, jotka eivät ratkea perinteisillä psykoterapiamenetelmillä tai joiden hoito perinteisillä menetelmillä on pitkäaikaista ja tuskallista, ovat usein nopeastikin ratkaistavissa NLP™:n prosesseilla. Mainittakoon tässä fobiat, ahdistukset, masennus, jännittäminen, traumaattisten tapahtumien aiheuttamat ongelmat, heikko itsetunto, syyllisyyden tunteet, surutyö, riippuvuudet(alkoholi, tupakka, uhkapeli), paniikkihäiriö, bulimia, anorexia, hyväksikäytön jättämien jälkien korjaaminen, pimeän pelko, lentopelko, jne. Meidän ei enää tarvitse tyytyä siihen, että terapia on olotila, jossa ollaan vuodesta toiseen, vaan prosessi, joka voi korjata esimerkiksi vakavan trauman vajaassa puolessa tunnissa.”
Olen itse suositellut Ilkka Rajalaa jo useammalle, joiden tiedän kärsivän fobioista, masennuksesta, ahdistuksesta tms. Niin vakuuttunut olen hoidon toimivuudesta.
Muun ohjelman ohella tarjolla oli taivaallista raakakakkua, raakasuklaita, luomukahvia, pakuriteetä, luomuhunajaa ja vaikka mitä!

Juomaksi luomukahvia ja pakuriteetä. Suosittelen ehdottomasti luomukahvia, jos et ole vielä testannut ja arvostat laatua. Maistuukin aivan erilaiselta! Terv. kahvin suurkuluttaja
Koulutuksen jälkeen jatkoimme naisvoimalla taksilla kohti keskustaa, josta kaikki jatkoivat omille teilleen. Even kanssa viihdyttiin vielä parin tunnin ajan yhdessä rupatellen. Oli niin kiva nähdä! Tuon EM-reissun jälkeen tuntuu, että tuli todella läheiseksi monen kanssa. Yksi viikko tiivistä yhdessäoloa riittää, kun on samanhenkistä porukkaa. Harmi, että monen kanssa asutaan aivan toisella puolella Suomea, mutta eihän välimatka ole este – ehkä hidaste. Tätä elämän kuuluisikin olla – hyvää seuraa ja itsensä kehittämistä. I just love my life!
Tutustuin jälleen aivan upeisiin ihmisiin ja voin olla ainoastaan kiitollinen hienosti järjestetystä päivästä. Päivän päätteeksi pääni oli niin täynnä kaikkea, että oli hyvä rauhoittua hotellihuoneessa yksin ilman mitään sen kummempaa ohjelmaa, nukkua ja suunnata aamulla kohti Vaasaa.
Eilen tein kaksi äärettömän kovaa treeniä ja tällä hetkellä olen lähes kokovartalokipsissä. Koko kroppa on niin hakattu, että huhhuh! Tänään silti jatkuu, sillä viikot käyvät vähiin ennen syksyn kisoja.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Heippis!
Ensinnäkin aivan ihanaa äitienpäivää kaikille upeille äideille! (vielä ehtii)
Halusin kirjoittaa pari ajatusta omasta äidistäni, koskien itseasiassa opittuja tapoja hyvinvoinin vaalimisessa arjessamme.
Äiti on onnistuneesti pyöräyttänyt ja kasvattanut tähän maailmaan viisi lasta, joista olen yksi niistä onnekkaista!
Olen ikuisesti kiitollinen siitä, miten äiti on opettanut meille kaikille pienestä pitäen terveellisen ruuan merkityksen sekä kannustanut meitä kaikkia urhelun pariin.
Äiti on aina painottanut sitä, kuinka ruoka tulisi olla myös ravitsevaa eikä vain vatsan täyttettä. Teininä äidin kokkailut olivat välillä kavereidenkin keskuudessa hauska puheenaihe, sillä terveellisten ruokien reseptit syntyivät usein äidin päästä ja halusta kokeilla uutta ja vielä ravintorikkaampaa ruokaa. Näitä olivat mm. aamupuuron jämien lisääminen sämpylä- tai pannukakkutaikinaan (täydellistä) sekä oliiviöljyn käyttö perunamuussissa ( ei niin täydellistä). Silloin se nauratti ja välillä harmistuttikin, kun meidän perheessä syötiin niin terveellisesti, herkuteltiin marjoilla ja paremmilla vaihtoehdoilla ja karkkipäivä oli kerran viikossa. Silloin kun muutin omaan kotiin niin ymmärsin vasta mitkä eväät tälläkin saralla olin saanut äidiltäni. Opitut asiat tulivat perässä enkä ole perus sämpylöitä tehnyt ilman kaurapuuroa ja itsekkin on tullut kokeiltua vaikka mitä kummallista..
“Ei se omena kauas puusta putoa”, sanonta ei ole kauakaa haettua!
Muun kannustuksen ohella äiti on mahdollistanut meille kaikille 5 lapselle mahdollisuuden harrastaa ja urheilla. Isona etuna myös on ollut lihashuollot yms. sillä super äitini on myös huippu OMT-fysioterapeutti. Mursin nilkkani 2006 ja kun leikkauksen jälkeen minulle kerrottiin, että en enää juokse tai pääse kyykkyyn, äiti otti asiakseen kuntouttaa sitä jokaikinen päivä. Omatoimisen kuntoutuksen ja äidin avulla tänäänkin pääsin juoksemaan 1h lenkin ilman nilkkavaivoja.
Eli kiitos äiti, että kasvatit meidät hyvinvoinnin pariin! Mahdollistit meille mahdollisimman hyvän alun elämälle ja pidit huolta myös raskaudenaikanakin omasta hyvinvoinnistasi! KIITOS!
Myös me muut aikuiset voimme olla hyviä esimerkkejä lapsille ja nuorille. Eletään niin kuin opetaan!
Nykyään minulla on ilo olla äidillekkin avuksi ja kertoa terveellisiä ruokavinkkejä sekä vaihtoehtoja.
Viime vuonna teimme äidille äitienpäivän kunniaksi mättöaamupalan pekonista, croisanteista ja kermakakuista, mutta tänä aamuna meillä oli eri teema!
(Välillä pitää herkutella ja irrotellakkin).
Raakapuuroa:
Raakapuuroa ( 1 annos)
Gluteenitonta siemen- goji-marja leipää 9 kpl
2dl tattarijauhoa
1dl kauraleseitä
1dl Goji-marjoja
3/4 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
1/2 dl mantelilastuja
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1/2 dl pellavasiemenrouhetta
1/2 seessaminsiemeniä
2rkl seessamiöljyä
noin 1 dl vettä
suolaa ( 1 tl)
1 muna
Laita muffinssivuokiin ja paista 15min 225 asteessa.
Banaani-lettuja ( noin 3 henkilölle)
3 banaania
3 munaa
sauvasekoittimella vaahdoksi
ripaus suolaa
noin 1dl kaurahiutaleita
kaardemummaa
Paista kookosöljyssä ja nauti mansikoiden+ rahkan kera+ lisää hunajaa päälle tarvittaessa.
Ja tähän päälle anansta ja hunajamelonia+ hyvää kahvia.
BOOM! Äiti oli kyllä mielissään!
Nyt vielä raakapuuroa jääkaappiin odottamaan aamua ja nukkumaan!
Kauniita unia!
-Elsa
Tässä tulee täydellinen lahjavinkki sinun tai teidän äiteelle!!
Monella on edelleenkin ennakkoluuloja raakasuklaan valmistuksen vaikeudesta ja ehkä myös maunkin suhteen. Aivan kuten ennakkoluulot yleensä, ne ovat vääriä!
Valmistukseen tarvitset omasta keittiöstä ihan perus välineitä, etkä todellakaan mitään erikoisia vempaimia tai hilavitkuttimia. Tässä pakkauksen kirjalliset ohjeet, joista ymmärrät, että valmistaminen on naurettavan yksinkertaista!
1. Sulata kookosöljy vesihauteessa.
2. Lisää agave-siirappi ja sula kookosöljy tyhjään astiaan kuumassa vesihauteessa ja sekoita.
3. Lisää kuiva-aineet(kaikki laitettu vieläpä varmuuden vuoksi samaan pussiin), sekoita kunnes seos on tasaista ja juoksevaa. Lopuksi lisää joukkoon halutessasi goji-marjat.
4. Kaada juokseva seos muotteihin.
5. Jäähdytä suklaa jääkaapissa tai pakastimessa kunnes se on kovettunut ja nauti!
Muutama oma vinkki:
Voit toki lisätä omiakin “Mausteita”; marjoja, hunajaa, pilkottuja pähkinöitä, erityisesti cashew-pähkinöitä, kuorittuja hampunsiemeniä, kardemummaa, kanelia yms.
Muotteja ei kannata välttämättä täyttää koonaan, vaan vaikkapa puoleen väliin. Pakkauksen mukana tulevat muotit ovat kooltaan aika isoja ja suklaa sulaa kädessä nopeasti, joten pienemmän palan muodossa suklaa on helpompi naatiskella.
Pakkauksen mukana tulee myös Superfoodit ABC -opus, josta löytyy helposti tietoa foodeista. #simplygreat!
Jos ja kun äitisi tai sinä itse innostut raakasuklaasta, niin osta ensikerralla kuiva-aineita isomopi satsi kaappiin ja tee isompia eriä kerralla. Oman pakkaukseni voitin työpaikan pokeriturnauksesta, mutta niitä on helposti saatavilla esimerkiksi ihanista ostoskeskuksista! Life -myymälät myyvät raakasuklaapaketteja, sekä Cocovin muita tuotteita! Myös Cocovin omilta sivuilta löytyy nettikauppa tuotteille.
Hyvää viikonloppua ja äitienpäivää!
Moikka kaikille !
Taas on pari reissua takana, olin viikon Barcelonassa maajoukkue leirillä ja sen jälkeen Englannissa Fairhavenissa junior-turnauksessa. Espanjassa pelattiin ja treenailtiin joka päivä kahdella eri kentällä. Säätkin suosivat paremmin kuin viime Espanjan leirillä, jolloin vettä tuli käytännössä joka päivä
Fairhavenin reissu tuli ihan tuon leirin jälkeen, tällä kertaa siis erittäin odotettu kisamatka. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun olin golfin synnyinmaassa Englannissa. 4 kierroksen turnauksessa oli osanottajia 12 eri maasta, ja mukana oli myös Englannin maajoukkue ja parhaat junioripelaajat.
Pari ensimmäistä päivää tutustuttiin kenttään ja haettiin sopivia mailavalintoja väylille. Ensimmäisenä kisapäivänä oli hieman vaikeuksia putin kanssa mutta toisena päivänä pelini kulki jo paljon paremmin ja pelasin kentän parissa. Näin ollen pääsin cutista läpi, mikä oli vähimmäistavoite. Lähipelin fiilis himmenee väkisinkin talven aikana Suomessa, mutta suhteellisen nopeasti sain kohtalaisen tason treenattua ennen kisaa. Finaali päivänä pelasimme yhteensä kaksi rundia ja loppusijoitukseni oli seitsemäs. Kisasta jäi hyvä fiilis, sijoitus oli hyvä ottaen huomioon talven tauon ja lähipelituntuman hakemisen.
Seuraavaksi lähden viikon päästä Ruotsiin EM -valmistaumisleirille !. Treenileiri kestää pari päivää, jossa nuotitetaan kisakenttä, ja sitten alkaakin jo Suomessa turnaukset. Ensimmäinen Finnish Tourin avauskisa on Lohjan St. Laurencen kentällä, joka on tuttu paikka aikaisemmilta vuosilta. Hieno kenttä avata kisakausi kotimaassa !
Muuten minulla kulkee aina kisamatkoilla mukana Cocovin spirulinat ja Solgarin villilohesta tehdyt kalaöljyt. Nämä on aivan must olla mukana reissussa ! Spirulinalla on muuten erityisesti golfarille erinomainen ominaisuus; iho ruskettuu nopeasti eikä tarvitse läträtä aurinkorasvojen kanssa…
Näkymä hotellin parvekkeelta Espanjassa.
Training day
Jenna
EM-kilpailut on nyt takana päin ja tuntuu todella haikealta palata normaaliin arkeen huikean viikon jälkeen. Kotiintuomisena Espanjasta toinen sija!
Jokainen minua seurannut tietää, että nousin lentokoneeseen kullan kiilto silmissä, joten hopea ei varsinaisesti tyydytä. Olen tietysti ylpeä kaikesta saavuttamastani ja äärimmäisen onnellinen siitä, että IFBB ylipäänsä myönsi minulle luvan edustaa Suomea. Olen analysoinut viime viikon tapahtumia yhdessä valmentajani kanssa ja teimme myös suunnitelmat jatkoa varten. Tähtäin on syksyn kilpailuissa, yleisen sarjan karsinnoissa ja tietysti SM-kilpailussa. Tämän viikon otan (joudun ottamaan) rennosti, palautellen kroppaa ja päätä ja ensi viikolla alkaa tapahtua. Hyvä toki levätä välillä, mutta ainahan salille olisi kova hinku. Malttia malttia..
Ensi viikonloppuna on luvassa CocoVi:n tiimipäivä Espoossa, jota odotan aivan innoissani! Kuulemani mukaan ajatukset eivät ole noiden luentojen jälkeen entisellään ja tunnelma tiimin keskuudessa on kaikin puolin mahtava. Aiheena on henkinen valmennus, joka on koko urheiluhistoriani ajan kiinnostanut minua todella paljon. Itse entisenä valmentajana ja joukkueurheilijana uskon henkisen puolen olevan ylimmällä tasolla ajatellen urheilijan menestystä ja hyvinvointia. Toivottavasti saan paljon mietittävää, uutta tietoa ja uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia ajatuksiini. Lähden täysin avoimin mielin, vaikka olenkin luonteeltani jääräpäinen. ;D
Tästä kesästä tulee minun kesäni!
Tässä vielä lyhyet kiitokset
Suuri kiitos Suomen joukkueelle, että sain tutustua teihin ja teitte matkasta ikimuistoisen. Mahtavia urheilijoita olette jokainen! Kiitos IFBB:lle, että näitte potentiaalin minussa ja mahdollistitte nämä upeat puitteet. Kiitos kehonhuollosta Carita Varjo, apu on ollut korvaamaton! Kiitos Day To Day ja luottokampaajani Mervi Palomäki useiden vuosien ammattitaitoisesta palvelusta. Kiitos Mass Nutrition ja CocoVi tuestanne! Suuri kiitos rakkaalle avopuolisolleni Tonille, jota ilman en olisi tässä. Kiitos äärimmäisen yksilöllisestä valmennuksesta, mikä on ollut kantava voima ja tehnyt minusta täysin uuden ihmisen Jutta Ventolle. Yhdessä olemme kasvaneet ja oppineet paljon. Kiitos myös perheelle, ystäville ja kaikille teille, jotka olette kannustaneet ja uskoneet minuun
Hei TAAS!!
Ompas mulla putki käynnissä.
Vaikka teen liikkuvuusharjoutuksia joka päivä ja pyrin venyttelemäänkin päivittäin ,niin silti se ei vain aina riitä itsellenikään silloin, kun treenimäärät ovat runsaita. Pakaralihakset olivat olleet super jumissa ja ohjelman tekeminen ja etenkin maastavetojen teko on tehnyt tiukkaa.
Pääsin ilokseni ja onnekseni kokeilemaan Osteopatia- hoitoja Jere Lilja-Aholle http://jerelinjaaho.com/. Tiukan, mutta loistavan käsittelyn jälkeen olo oli täysin toinen. Ja voin kertoa, että treenikin luistaa ihan toisella tavalla. Jere on osteopatia erityisosaamisen lisäksi koulutettu urheiluhieroja ja lihasjumit saivatkin ensitöikseen kyytiä (joita oli koko kroppa täysi), jonka jälkeen nikamatkin laitettiin ojennukseen, sekä lantion asentoa korjailtin myös. Täydellistä. Jere työskentelee paljon kehoa käyttävien ammattilaisten parissa mm. ammattitanssioiden, pikaluistelijoiden sekä näyttelijoiden parissa. Olenkin jo innolla mainostanut eteenpäin Jeren ammattitaitoa.
SUOSITTELEN! Annetaan hyvän kiertää!! Pääsen taas ensi tiistaina käsittelyyn. JEE!

Ja jos osteopatia nimikkeenä on vieras niin lyhesti sanottuna: (kopioitu Jere Lilja-Ahon sivuilta)
Osteopatiassa keskitytään kehon toiminnan ja rakenteen yhteistoimintaan. Sairaudet tai vammat sekä erilaiset traumat ja rasitustilat jossain kohtaa kehoa voivat aiheuttaa ongelmia myös muualle kehoon. Osteopaatti ei hoida vain oiretta vaan yrittää aina löytää ongelman varsinaisen syyn. Hoidossa käsitellään kehoa kokonaisvaltaisesti rytmisin liikkein jotka koostuvat erilaisista pehmytkudosten käsittelytekniikoista sekä nivel- ja nikamakäsittelytekniikoista.
Osteopatian hoitofilosofia tiivistyy osteopatian kehittäjän A.T Stillin (1828-1917) lauseeseen: ”FIND IT, FIX IT, LEAVE IT”. Eli etsitään vika ja korjataan se jonka jälkeen annetaan kehon itseparantavien voimien hoitaa korjaaminen. Osteopaatti toimii tavallaan kehon virittäjänä.
Sitten viime syksynä pääsin tutustumaan mielettömään Munkkiniemessä sijaitsevaan High Care Center Hoitola Tähtioloon ystäväni kautta. Hän oli järjestänyt meille ihanan hyvinvointi -illan, missä pääsimme tutustumaan erilaisiin hoitoihin. Kokeilin silloin kasvohoitoa, vacustyler alipainehoitoa sekä slide-styler lymfapukua. Olin ihan myyty ja hankinkin ensitöikseni sieltä 3 kerran super-beuty (1,5h) kasvohoito sarjan + ihonhoitotuotteita, sillä silloin stressin ja huonon ruokavalion myötä kasvoni olivat päässeet huonoon kuntoon. Tehokas hoito, kiire ja elämäntapamuutos sai aikaiseksi sen, että käytin viimeisen hoitokerran vasta viime viikolla. Ja se oli taivaallista. Kasvohoidossa isossa roolissa on kasvojen lymfa alipaineella, mikä saa aikaa valtavan keveyden kasvoilla ja kasvojen turvotus hellitti samantien! Ja koska ihoni oli kuivakka, niin sain siihen tarvittavan kosteuden seuraavan päivän kuvausmeikkiä varten.
Ja siis taas jälleen kerran ilokseni ja onnekseni, kun soitin varatakseni aikaa sain heitä yhteistyöehdoituksen, mihin suostuin tietenkin suurella ilolla!! He sponsoroivat ennen kisoja minulle huikeita vacustyler-hoitoja, mikä on siis mieletön keino niin palautumiseen, nesteenpoistamiseen, urheiluvammojen paranemisen nopeuttamiseen sekä kuona-aineiden poistoon kehosta. Tätä Nasan asiantuntijoiden ja lääkäreiden kehittämää Vacustyleria vastaavaa Vacusport –laitetta käyttävät myös monet suuret urheiluseurat, mm. FC Barcelona, Club Ak-Bars Kazan ja Club HK Metallurg Magnitogorsk, joten aika kova homma itsellenikin! Lisäksi saan happikupu (dermio/ioni-hoitoja), minkä puolestaan antaa keholle enemmän happea ja voimaa, jolloin keho latautuu energialla kaksi kertaa ionisoidulla hapella. Ionisoidun hapen ansiosta solujen kuona-aineet poistuu kehosta verenkierron ja hengityksen kautta, jolloin toiminnanhalu lisääntyy, keskittymiskyky paranee ja elimistö virkistyy. Ei kuulosta yhtään huonolta tälle duraselille. Hoidon aikana nukahdin happikuvun alla muutamaan otteeseen kunnolla ja täytyy kyllä myöntää, että olo oli jälkeenpäin enemmän kuin virkeä!
Olen super kiitollinen tästä ja se tulee omaan iso etu kisoihin valmistautuessa. Kerron hoitojen editymisestä jatkossa. Tässä linkki vielä heidän hinnastoon sekä esitteisiin. Nettisivut heillä päivitetään ehommiksi piakkoin. http://www.hoitolatahtiolo.fi/Esite%200912%20web.pdf
Koska olet viimeksi huoltanut kehoasi? Olisiko jo aika?
Pidetään huolta rakkaasta kropastamme! Hellitään, kuunnellaan ja hoidetaan sitä! Pidetään huolta ja vaalitaan! Sen pitäisi kestää mahdollisimman pitkään.
Ja itsensä hemmottelukin on enemmän kuin sallittua. Ympärilläkin olevat hyötyvät siitä, kun olemme hiukan lepposampia, voimme hyvin ja tunnemme itsemme kauniiksi ja terveiksi.
Terveydeksi ja kaudeksi
-Elsa
Ja nyt sinne synttäreille! Tekis mieli laittaa nämä Lorna Janen urheiluvaatteet päälle.. Liian ihanat!! Mä en kestä!
Heippa taas!
Homma jatkuu! Puhutaan vielä ruuasta.
Eiliseen lisätäkseni kun kirjoitin, että syön sitä mitä haluan niin ei tarkoita sitä, että vedän kokoajan herkkuja en edes joka viikko!!
Ja siis jos syön 1 palan suklaata pahimpaan himoon niin se ei ratkaise kokonaisuudessa.Tai jos maistan viinilasista hörpyn tai otan lusikallisen kakusta synttäreillä niin ei sekään ratkaise omalla kohdalla myöskään kisadietissä. Eli lähinnä tarkoitin sitä, että jos totaalikiellän päässäni itseltäni kaiken niin silloin oma pää ei pysy mukana, mutta kun tiedän että saan jos on pakko niin se antaa vapauden tunteen vaikka kieltäytyisinkin tarjouksesta. Harvoin sitä tekee nimittäin mielikään, eli osaan sanoa myös “ei kiitos”. Niin kuin sanoin syön tavoitteeni mukaisesti. Haluan olla timmi, mutta energinen! Ja nyt kun tajusin, että on tasan kuusi viikkoa kisoihin niin… apua!!
Sooloilua voisin vähän rajoittaa..
Terveysblokin kirjoittaja Kira Tiivola oli eilen kylässä ja me päätimme kokkailla kaikkea hyvää, mutta terveellistä! Sooloiluksihan sekin meni ja teimme mm. siemenmuffinsseja! Ja kun tää kauhukaksikko laitettiin töihin niin homma sujui todella nopeasti ja vähän sinne päin!
Kyseiseen luomukseen laitoimme mantelijauhoja, pellavasiemenrouhetta, pellavasiemeniä, auringonkukan siemeniä, kurpitsansiemeniä, seesamisiemeniä, goji-marjoja, seesamiöljyä 2rkl, vettä, kananmunia 3kpl, ripaus suolaa, 1tl leivinjauhetta, kauraleseitä, hampunsiemeniä ja cashewpähkinöitä.
Paistoimme luomukset 225 asteessa 15min. Tarkkoja määriä nyt en osaa sanoa. Touhu oli niin villiä, että ei siinä mittaa kauheasti käytetty Eli yhdistele oman maun mukaan ja lisää vettä siten, että pystyt leipomaan siitä, mutta siten että se ole ihan kittiä.
mut niin hyviä oli!!!! Goji-marjat oli todella hauska lisä ja mantelijauho on antoi hauskan marsipaanivivahteen. Luovuus kunniaan! Mutta kannattaa vielä urkkia cocovin sivuilta muiden tarkempia reseptejä ja käyttää hyödyksi heidän kaavaa ja soveltaa siihen päälle, mikäli tunnet itsesi epävarmaksi jauhopeukaloksi, tai tässä tapauksessa siemenkouraksi.
Teimme myös raakasuklaata ja oli pakko kokeilla myös basillika versioita, mikä oli yllättävän toimiva!!! Muuten heitettiin muottien pohjalle erilaisia siemeniä, pähkinöitä, goji-marjoja, hunajaa yms. Mutta taas jälleen kerran on kiva päästä tekemään herkutkin terveellisesti alusta loppuun asti itse.
Minulle riitti tällä kertaa maistelu basillika versioista ja loput vien tänään synttärivieraille! Tulkoon lopullinen tuomio sieltä!

Kipa pääsi maistamaan myös mun “palautusjuomaa” ja kurkusta alas se kyllä meni nätisti! hymyssä suin
Haluaisin vielä kokeilla samaa raakakaakaon kanssa niin se voisi olla entistä parempaa. Maitoa laitoin ehkä noin 1,5dl, 1tl mehiläisen siitepölyä, noin 1 tl lucumaa ja sit 1rkl macaa ja koko komeus on vaahdotettu vaahdottimella sekaisin. Maca on toiminut itsellä kivasti treenisuorituksen paranemisessa, mikä on täydellistä.Oletko kokeillut? Huomaatko eroa omassa treenissäsi/palautumisessa?
Eilinen ilta oli kyllä mahtava ja erilainen kokkailuiden suhteen!
Mutta hauskaa oli!! Ja tästä täytyy tulla traditio! Kipa on tyyppinä mieletön ja ihana + hän on muutenkin ollut itselleni yksi suurista esikuvista ja rakastan lukea hänen kirjoituksiaa. <3
Eilinen oli tosiaan virkistävä poikkeus arjessa. Ja normaalisti tulee syötyä sitten aamu raakapuuron lisäksi erilaisia salaatteja, lihaa, kanaa, munaa ja kalaa erilaisissa soosseissa tai ilman. Ja alusta lopppuun asti itse tekemänä. Ja välipaloina maustamatonta rahkaa yms. Eli valmismarinaadit ja yms. einekset eivät kuulu omaan kaappiin. Käytän ruuanlaitossa paljon tuoreita yrttejä, inkivääriä, siemeniä ja pähkinöitä ja chiliä. Ja vaikka nyt itse sanonkin niin olen aika pirun hyvä kokki ja nykyään kun on tottunut hyvään ja terveelliseen ruokaan, mitä saa paljon, niin olen pettynyt useasti kun olen käynyt ulkona syömässä.
Kuvassa taitaa jokainen ateria olla päivällisvariaatio, jonka syön työpäivän jälkeen kotona. Samalla kun teen ruuan illalla niin seuraavalle päivälle saan pakattua lounaan itselleni töihin, jonka nykyään jaan 2 osaan.
Ja voin sanoa, että saan kateellisia huokauksia mihin tahansa evääni kuskaankaan.
Ja jos pelästytte annoskokoja niin fyysisen työn ja treenien vuoksi (+yleisen energisen olemuksen vuoksi) päivän kulutus on kiitettävää ja onnekseni aineenvaihduntani pelaa myös kivasti.
Ja itselleni on tärkeää, että lautanen ja vatsa ovat täysiä, jonka vuoksi tykkään täyttää sen erilaisilla kasviksilla ja marjoilla. Ja kun kerroin syöväni 5-7 ateriaa päivässä, niin kaikki eivät suinkaan ole ihan näin suuria annoksia kuitenkaa.
Jatkan taas lisää toivottavasti jo illalla kirjoittamista!
Nyt nauttimaan päivästä! Tiedossa synttärijuhlia, treeniä ja lifecoaching tapaamisia!
Kipan sanoja lainatakseni:
Terveydeksi!
-Elsa
Heippa taas!
Aika rientää laittoman nopeasti, mutta onneks nyt on taas aikaa kirjoitella.
Paljon on taas ehtinyt tapahtua ja niin paljon olisi kerrottavaa ja pähkäiltävää, että en edes tiedä mistä aloittaa.
No lähdetään sooloilusta liikkeelle. Se miten treenaan ja “diettaan” ( inhoan koko sanaa) kisoja varten ei noudata ihan perus kaavaa ja saan kuulla siitä aika usein. Elän täysin oman kroppani ja aikataulujeni + asiakkaideni ehdoilla, rakkaita ihmisiä unohtamatta! Alustukseksi haluan sanoa, että tämä on minun psyykkeelleni ja kropalleni toimiva tapa ja muut tavat ovat varmasti yhtä toimivia! Kaikki ei toimi kaikille. Ja kyseiset tavat vaativat oman kehon tuntemusta ja vähän tietoa ja ripaus kokemustakin.
En todellakaan käy joka päivä punttisalilla ja yleensä tykkään treenata koko kropan kerralla läpi lähes aina vapailla painoilla ja välillä vartalon tasapainonvuoksi teen pelkkää ala- ja keskikropan treeniä ja ilman tukivöitä sekä remmejä. Vedän leukoja, kyykkään, teen maastavetoja, teen toiminnallisia harjoituksia, hypin bokseille, leikin kahvakuulan ja TRX:n kanssa sekä teen rinnalle vetoja yms. Eli treenaan aika toiminnallisesti , mutta kovaa silloin kun teen salitreeniä. Toiminnallisessa treenissa sekä vapailla painoilla tehtäessä keskivartalo on kokojan koetuksella, jolloin 6-pack kehittyy siinä samalla oikein kivasti. Erityisen tärkeää on kuitenkin pitää huoli oikeista tekniikoista, jotta vammoja ei synny! Keskivartalon treenistä ajattelin kertoa myöhemmin lisää!
Salitreenin lisäksi teen päivittäin liikkuvuustreeniä ja venyttelyä, jotta paikat pysyvät kunnossa ja silloin sitä rautaakin on mielyttävämpi nostella. (Aina venyttelyt yms ei vain riitä vaan keho tarvitsee kovan treenin tueksi myös ammattilaisen apua. Tästä myös lisää piakkoin.
) Tähän päälle, alle ja lisäksi ohjelmatreeniä ja mitä mieleen juolahtaakin ja mitä pää vaatii esim. crossfittia ja lenkkeilyä.
ja kyllä pidän lepopäiviä 1-2 viikossa riippuen siitä mitä kroppa vaatii.
Thaiboxingia on kyllä ikävä kun aikataulut ei ole vain antanut myöten. Kisojen jälkeen sitten palkitsen itseni kunnon nyrkkeilytreenillä.
Painoni on pysynyt lähes muuttumattomana viimeiset 12 vuotta. Okei +- 5kg. Kehonkoostumus vain on muuttunut. “Massakausi” minulla tarkoitti sitä, että pidin huolta ettei paino tippinut silloin kun aloin viime marraskuussa kunnolla tekemään punttitreeniä ja huolehtimaan siitä, että takalista saisi muotoa. Ja mikäli puntari heilahti alaspäin niin siinätapauksesa söin jotain vähän lisää. Aivan oikein, en laske kaloreitani, en punnitse enkä kiellä itseltäni periaatteessa mitään, en edes “dietillä”. Jos jotain on pakko saada niin sitten otan sen. Eilen söin vähän suklaata ja tänään aijon syödä raakasuklaata!
Tosin ulkona syömistä olen pyrkinyt välttämään, jotta tiedän mitä syön ja se mitä syön on oltava hyvää, terveelistä, värikästä ja ravitsevaa ja sitten sitä on oltava paljon! :D Ateriarytmin tärkeys (5-7 ateriaa päivässä) sekä kasvisten, marjojen sekä hedelmien osuus on ollut isossa osassa arkea. Ja alkoholin käyttö on ollut minimissä Uuden vuoden jälkeen. Yksi kännireissu saattaa nimittäin pilata kahden viikon treenit siihen pisteseen, että kehitysta taas tapahtuu. Ja tää minun kroppahan ei alkoholia tunnetusti kestä.
Kuukausi ennen kisoja sitten voi olla, että syön niin puhtaasti kuin vain mahdollista ja jätän ne sulkaatkin toisille. MUTTA NÄLKÄÄ EN AIJO NÄHDÄ ja energiaa täytyy riittää tehdä töitä ja treenata!Kroppa kertoo kyllä ja sitä täytyy osata vain kuunnella. Proteiini -sekä palautusjuomavalmisteita en käytä, MUTTA en ole niitä vastaan. Ja jossain tapauksissa ne on enemmän kuin hyväksi . Rakastan syömistä ja hyvää ruokaa nin paljon, että haluan pureskella ruokani.
( Myöhemmin laittelen ateriavinkejä tännekkin).
Else Lautalan ( valmentajan) kanssa kun nähtiin viime pe niin hän kertoikin jo, että enempää en saisi edes tiputtaa rasvaa ja sehän sopii! Tunnen oloni ja kroppani energiseksi ja hyvinvoivaksi sekä kauniiksi juuri näin!
Jos olisin ryhtynyt ottelemaan thaiboxingissa niin painonpudotus olisi kyllä ollut iso haaste kovan treenin ohella, jos olisin halunut päästä saman pituisten kanssa samaan sarjaan!
Hatun nosto teille, jotka siihen pystyvät!
Ja tämä tapa ei sovi kaikkiin fitness lajeihin tai kaikkien liittojen kisoihin. Fitnesissä, johon osallistun ei tarvitse olla niin rasvaton kuin Suomen lavoilla sekä kropan täytyy jaksaa tehdä myös rankka vapaaohjema, johon monipuolinen harjoittelun on etuna. Toiminnallisen harjoittelin käänöpuolella puolestaan keskikroppa saattaa saada lihaksien kehittyessä “leveyttä” ja tukevuutta, mutta omassa kategoriassa se ei niin paljoa haittaa ja elämän kannalta se on vaan hyväksi. Ja tämä sopii minulle. En ehkä olisi näin uskaltanut toimiakkaan ellei valmentajani olisi rohkaissut tekemään tätä oman sydämeni ja kroppani mukaan. Sen takia itseasiassa lähdinkin leikkiin mukaan. Kokeilemaan ja oppimaan.
Ja katsotaan mihin se riittää, mutta aijon nauttia tästä kaikesta ja tehdä tätä sydämestäni ilolla ja ottaa ottaa tästä kaikesta oppia! Ja siis en missään tapauksessa ole sitä mieltä, että muut fitness lajit tai liitot olisivat millään tavalla huonompia! Tämä vain sopii minulle itselleni paremmin. Ihailen ja käyn urkkimassa kyllä kaikkien upeiden kisaajien blogeja ja kuvia.
Ai niin.. Lupasin laittaa viime elokuulta kuvan kesäloman pöhötyksen jälkeisen kuvan, jotta näette vähän mitä tässä on oikein tapahnut.
Skotlannista jäi käteen tappio. Suurimmasta ottelustani on aikaa kaksi viikkoa ja pari päivää. Matsissa olin pinteessä moneen otteeseen ja tappio tuli lopulta neljännessä erässä. Vastustaja oli parempi sinä iltana. Ottelussa en saanut omilla vahvuuksillani tarpeeksi vahinkoa vastustajalle ja sitä kautta onnistumisia. Matossa kaveri oli vahva ja onnistui pystyssä väistämään muutamat kovat iskut.
Katsokaa itse!
Matsista, valmistautumisesta ja koko matkasta jäi myös positiivisia asioita paljon mieleen. Tällä hetkellä seison risteyksessä, josta täytyy lähteä kulkemaan oikeaan suuntaan. Pettymys oli ja on lopputulokseen tietysti valtava, mutta valmentajani sanoin “aurinko nousee ihan normaalisti ja maailma ei pysähdy”. Kesällä on tarkoitus harjoitella mahdollisimman kovasti, jotta seuraavalle tasolle pääsen. Yksi vapaa lauantai harjoituksista on tällä hetkellä kalenterissa, muut päivät ovat enemmän tai vähemmän käytössä tavoitteiden savuttamista edellyttävälle treenaamiselle. Syksyllä tulen olemaan entistä vahvempi, varmempi ja kovempi.
Tästä vielä lyheeseen Fight Sportin haastatteluun: http://www.fightsport.fi/media/videot/salovaara-odottelee-paluuta-cage-warriorsiin
Viime viikonloppuna Porissa käytiin Sm-kilpailut vapaaottelussa ja potkunyrkkeilyssä. Omasta seurasta karkeloissa oli mukana Carin Aschan, Verna Mustonen, Katri Bergqvist potkunyrkkeilyssä ja Aki Moilanen vapaaottelussa. Alku tunnelmat, viikko oman tärkeimmän ottelun jälkeen lähteä heti kisoihin, ei ollut kaikkein miellyttävin, mutta huomasin syttyväni fiiliksiin mukaan ja mieli olisi vienyt jo kehäänkin. Gimmoilla oli totutusti kannsutusjoukkoja mukana ja lakana täyttyi viikonlopun aikana nimistä ja piirroksista. Mahtava meininki ja kannustus koko viikonlopun! Lauantai aamuna tuo näytti tältä :
Jälkkärifiiliksissä tällä kertaa. Pilven pehmeä mousse on hyvä johdatus supereiden käyttöön myös tavanomaisessa kokkauksesa. Ei ainakaan maistu liian terveelliseltä
Päälle: tummaa raakasuklaata raastettuna
Jauha palmusokeri tehosekoittimessa niin että saat tomusokeria. Kuumenna maito ja lisää hunaja. Anna sulaa. Kaada kuuma maitoseos kaakaovoin päälle ja anna sulaa. Vispilöi joukkoon palmusokeri.
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita vatkaamisen loppuvaiheessa suola ja vaniljauute. Kääntele valmiin vaahdon joukkoon maito-kaakaovoiseos. Jos käytät soijakermavaahtoa, voit sekoitella reippaammin. Pyöräytä joukkoon lopuksi mulperirouhe ja rouhittu kaakao/suklaa. Siirrä kylmään vähintään tunniksi.
Jos käytät pakastepuolukoita, anna niiden sulaa. Soseuta puolukat ja hunaja. Siivilöi seos, jos haluat kastikemaisen koostumuksen. Vispilöi joukkoon chia-siemenet. Sekoittele muutaman kerran 10 min aikana ja anna seoksen sakeutua viileässä n. ½ tuntia.
Annoksen kokoaminen:
Laita tarjoilukulhojen pohjalle puolukkahilloketta. Lusikoi päälle valkosuklaamoussea ja viimeistele raastetulla suklaalla.
…………………………………………..
* Muutama huomio:
Luvassa on pieni kooste kisaviikonlopun syömisistäni.
Tankkaus aloitettiin tiistaina ja jatkui aina perjantaihin saakka. Pääosin ruokani koostui jasminriisistä ja tattarihiutaleista mitään sen kummallisempia hienouksia. Ruokavalioni on muutenkin gluteiiniton, joten pakkaa olisi ollut aivan turha sekoittaa tässä vaiheessa. Tämän lisäksi pyysin mahdollisimman helppoa evästä, koska hellan ääressä vietetty aika on pois kaikesta muusta. Tattari valmistuu puuroksi puolessa minuutissa, eikä riisissäkään kauaa mene. Koko homma sujui kaikin puolin hyvin! Puuro ei ollut kovin nautinnollista jääkaappikylmänä nautittuna, joten herkuksi valitsin riisin öljyllä! Namnam.
Lauantaina ennen kilpailua söin hyvän aamiaisen ja pientä suolapalaa. Meetwursti oli ihan ykkönen! Suolaa teki kovasti mieli. Huomasin, että monet söivät kisapaikalla paketti tolkulla riisikakkuja ja pilttejä sekä maapähkinävoita. Olin itse onneksi tankkautunut jo riittävästi, joten ei tarvinnut enää takahuoneessa syödä. Tiedän, ettei vatsa olisi tykännyt ja muutenkaan ruoka ei tahdo mennä alas, kun jännittää. Ennen suoritustani sain hetken snickersin kanssa. Viime kerralla odotin tuota kovasti, mutta eipä se nyt kummoista ollut.
Palkintojenjaon jälkeen olin shokissa, onnellinen ja suklaannälkäinen! Olin ostanut mukaan lempiherkkujani. Laukusta löytyi tupla-keksejä, leivonnaisia yms. Ensimmäisenä otin mukaani pussin, jossa oli erilaisia pähkinöitä suklaapäällysteellä. Rakastan pähkinän ja suklaan yhdistelmää ja pussi tyhjeni hetkessä. Olokin oli sen mukainen ja muuta ei vatsaan uponnut, vaikka olin kovasti uhonnut syöväni puoli planeettaa. Ennen tankkausta haaveilin taikinasta, leivoksista ja etenkin porkkanakakusta. Viikon aikana sain ilmeisesti tarpeekseni puurosta ja riisistä, kun jäi kakut syömättä. Voitto maistui niin paljon paremmalta kuin ruoka.
Kultsalla ei tullut syötyä muuta. Olimme tehneet pöytävarauksen Cantina Westiin klo 20.30. Pelkäsin, etten pysty syömään edes illalla, kun tuli niin paha olo verensokerin äkillisestä noususta. Ainoastaan vesi meni alas ja ihmettelen edelleenkin, miten tuo vajaa 300g suklaakarkkeja saikin aikaan tuollaisen olon. Matkalla hotellille vatsakin tuli todella kipeäksi ja tahdoin vain päästä suihkun kautta lepäämään. Minähän olen allerginen maitoproteiinille, mikä varmasti selittää myös näitä oireita. Minkäänlaisia maitotuotteita en ole käyttänyt moniin kuukausiin, enkä taatusti aiokaan. Olen voinut niiden poisjättämisestä saakka erinomaisesti. Täytyy vielä mainita, että kysehän on täysin eri asiasta kuin laktoosi-intoleranssi!
Sitten päästäänkin päivän ensimmäiseen ruokaan. Saimme murua rinnan alle noin klo 21.30 ja nälkä oli tuossa kohtaa melko kova. Vedin alkuhätiin pöydässä olleita nachoja ja salsakastiketta, juomana oli vettä. Ruokalistalta olisi tehnyt mieli tilata kaikki, mutta päädyin tähän: ” Pulled pork hamburger
Ylikypsää revittyä porsasta, coleslaw-salaattia, hillottua sipulia ja lankkuperunoita” . No joo… Enpäs ole koskaan ollut niin pettynyt ravintolaruokaan. Kylmää ja mautonta. Siinä vaiheessa en jaksanut valittaa henkilökunnalle, koska olin lähellä kuolla nälkään. Kaadoin päälle ronskilla kädellä suolaa, mutta ei sitä viitsinyt silti syödä. Sain Tonilta yhden 100g hampurilaispihvin cheddar-juustolla (niitä oli 4), mikä pelasti hieman. Vastineeksi siirsin oman burgerin avokin lautaselle. Vatsa tuli täyteen ja, koska kaikkien ruoat olivat kylmiä talo tarjosi meille mansikkamargaritat. Juomien tullessa pöytään laitoin omani jakoon, koska minä+alkoholi ei ole hyvä yhdistelmä. Jälkkäriä kukaan ei tilannut.
Lähdimme Cantina Westista vasta klo 23 aikaan ja kaikki kaupat olivat kiinni lukuun ottamatta asemalla ollutta 24/7 alepaa. Ei muuta kuin pieni iltalenkki ja kaupan kautta hotellille. Piti saada vielä jäätelöä (maitoamaitoamaitoa..) ja mukaan tarttui myös Fatzerin sinistä. Vielä yömyöhällä syötiin Tonin kanssa siis vähän Aino-jäätelöä, joka oli aamulla sulanut kivasti pöydälle. Suklaat jäivät pakettiin.
Sunnuntaina menimme hotellin aamiaiselle klo 9.30. Toni ja Jutta olivatkin jo varoittaneet, että aamupala oli surkea, mutta se oli oikeasti SURKEA! Kaikki odotukset romuttuivat. Oli siellä onneksi kaurapuuroa! Söin lautasellisen puuroa, kolme kokonaista sämpylää meetwurstilla ja juustolla ja jonkin marjakipon. Muniakin otin, mutta eihän niitä saanut edes kuorittua (jotain 3min munia..) ilman, että hajosivat käsiin.

Aamupalaa hotellilla. Oli pakko sekoittaa omat protskut puuroon, kun ei tuolta saanut mitään, munatkin hajosivat käsiin.
Lähdimme ajamaan kotiin klo 12. Viime kisareissulla kärsin vatsakivuista koko automatkan syötyäni liikaa, joten tällä kertaa totaalinen syömälakko automatkan ajaksi, vettä yritin juoda nestehukkaani. Pysähdyimme Jalasjärven Juustoportilla ja vihdoin sain taivaallista ruokaa seisovasta pöydästä! EHDOTTOMASTI viikonlopun paras anti: paljon salaattia, riisiä, seitä pinaattitäytteellä, maukasta porsaanlihaa ja sienisalaattia. Eikä mitään valittamista tähän kohtaan.
Päästyämme kotiin menin suoraan nukkumaan purettua ensin kaikki laukut sekä laitettuani tiskin ja pyykit pyörimään. Heräsin vielä syömään sen Fatzerin levyn ja hyi olkoon, mikä olo TAAS! Toni katsoi vierestä ja pyöritteli päätään, ei siinä touhussa kyllä ollut mitään järkeä. Kaiken kaikkiaan melko epäonnistunut herkuttelu. Maanantaina odotti onneksi paluu salaatinlehtien punnitsemiseen, mutta jo eilen olisi tarvittu lisäenergiaa. Onneksi tankkaus EM-kisoja varten alkaa jo pian.
http://silfvernagel.blogspot.fi/ löytyy lisää kisatunnelmia!
Palataan astialle, Jessica
Minä VOITIN!!!!
Ihan totta, voitto tuli ja kaiken lisäksi sain EM-edustuspaikan! Tulen kilpailemaan 3 viikon kuluttua Santa Susannassa, Espanjassa nuorten Body Fitness -163cm:ssa. Vielä ei löydy sanoja ja ymmärrätte varmasti, että viikonloppu on ollut todella raskas monella tapaa. Palkinnoksi kaikesta jäi käteen juuri se, mitä toivoinkin.
Aamulla jatkuu dieetti ja tulen sulkemaan ylimääräisen vouhottamisen pois ja keskittymään TÄYSIN näiden viikkojen ajan. Tavoite on kiristää kuntoa hieman ja lisäksi T-kävely täytyy hioa tilanteeseen sopivaksi. Matkaan liittyy myös paljon käytännönjärjestelyjä ja omalla kohdallani tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka. Ei paha ollenkaan, viikoksi Espanjaan ehkä parhaassa mahdollisessa seurassa. CocoVi:n tiimistähän myös Eevsku on lähdössä mukaan!
Lähiviikot tulevat sisältämään varmasti paljon, raporttia aiheesta on luvassa heti, kun energiaa riittää.
Alle viikko on H-hetkeen aikaa. Tapahtuma pyörii mielessä alati ja niin kuuluukin, se kuuluu hommaan. Olen tutustunut henkilöön, joka on antanut uusia työkaluja kypärän hallintaan. Oikeilla linjoilla olen kuulemma ollut ja ihan “normaaleita” asioita tulee ajateltua ottelua edeltävinä viikkoina, mutta koskaan ei voi olla täysin valmis kokonaisuus.
Viimeisen viikonlopun harjoitukset ovat sujuneet mukavasti ja paino on putoillut pikkuhiljaa. Vaaka värähtää 71,6kg nurkille aamusella ja aikataulussa mennään. Perjantaina vedettiin Opistolla ”jätkien”(Espoon mma-eliittien) kanssa vapaaottelua painipainotteisesti. Lauantaina tuttuun tyyliin Porvoon Suistohallin veljien,siskojen ja JD:n pystysparri höykytystä sekä välineiden tuhoamista valmentaja-Miikan käskyjä myötäillen. Alkuillan ohjelmistona mahtava työporukan pokeriturnauksen finaali ja “poika” lähti sieltä mukaan. Kortti osui mukavasti ja pokerinaama pysyi loppuun asti.
Ilta jatkui vapaaottelun merkeissä. UFC on FX Sweden 2 Preli-ottelut, pääkortti ja tapahtuman lisäherkkuna kylkeen, stream-lähetys Turun Fight For Glory- tapahtumasta. UfC:lle annoin oman kannukseni maksamalla tapahtumaan lipun vaikka en edes ollut paikanpäällä. #tosifani! Matseista päällimäisenä UFC: Conor McGregor oli mielettömän kova taas! Madadilta huikee comeback ja kuristus voitto, ekan erän lopussa imaistun maikerin jälkeen. Raskaansarjan ottelija ja entinen jenkkifutisammattilainen Matt Mitrione tyrmäsi käytännössä taklaamalla vastustajansa. Päämatsissa Latifin olisi täytynyt ryskätä vähän enemmän tjs. Fight For Glory: Teemu Packalen näytti pirun hyvältä ja samoin Makwan Amirkhani, joka niputti kaverin jälleen ekassa erässä! Tapahtuman pääottelussa seuratoveri Niko Puhakka oli oma itsensä: rauhallinen,vahva,päättäväinen – voittaja.
Vantaalla syvällä kalliossa kokoontui joukko painintaitajia sunnuntain avoimiin sparriharjoituksiin. Porukkaa oli saapunut pitkin poikin pääkaupunkiseutua ja jopa itärajalta asti. Helkkarin hyvät treenit ja hyvä meininki.
Nyt koitetaan rentoutella pari päivää, sitten herätellään koneita, torstaina matkustus, perjantaina puntari ja lauantaina Game Day! ÄLÄ MISSAA LIVENÄ: mmajunkie.com!
“You can have anything you want if you are willing to give up the belief that you can’t have it.”
- JS